Itsevarmuus kumpuaa hyvästä olosta!

Itsevarmuus kumpuaa hyvästä olosta!

Fyysinen olemuksemme on usein ensimmäinen asia, jonka toinen ihminen meistä huomaa. Lisäksi työpaikalla ja arkielämässä törmäämme usein tilanteisiin, joissa on tärkeää vakuuttaa kuulijat itsevarmalla esiintymisellä ja olemuksella. Jokaisesta kohtaamisesta voi tehdä vähän paremman, kun kiinnittää huomiota sanallisten viestien lisäksi siihen, millaista viestiä kehosi olemus välittää.

Vahva ryhti ja sisältäpäin kumpuava hyvä olo saa kenet tahansa loistamaan. Annat itsestäsi välittömästi paremman vaikutelman, kun muistat kuntoilla, huoltaa kehoasi, levätä ja valmistautua ennen tärkeitä hetkiä.

Pidä selkä suorana

Suoraselkäisyys tekee vaikutuksen niin luonteenpiirteenä kuin fyysisenä ominaisuutena. Muista siis pitää selkä suorana esiintymistilanteessa, sekä aina silloin, kun se on mahdollista. Hyvä kehon asento tulee kuin luonnostaan, kun pidät arjessa huolta hyvästä ergonomiasta. Kiinnitä siis huomiota erityisesti työasentoon, taukojen pitämiseen sekä hyviin kenkiin.

Kuitenkin tärkein teko ergonomian eteen tehdään työaikojen ulkopuolella. Vietämme noin kolmanneksen elämästämme nukkuessa, jolloin patjan ja tyynyn laadulla on väliä. Fiergon ergonominen petauspatja luo parhaat edellytykset hyvälle, virkistävälle unelle myös ennen h-hetkeä. Patja pitää selkärangan suorana unen aikana sekä helpottaa siten selkä-, niska- ja nivelvaivoja.

Muista rentoutua

On normaalia elämää, että hyvästä ergonomiasta huolimatta paikat ovat välillä kireänä niin stressin, fyysisen rasituksen kuin muiden tekijöiden vaikutuksesta. Erityisesti kiireen keskellä keholle pitää antaa aikaa palautua ja rentoutua.

Parasta hoitoa alkaviin lihaskipuihin saa extensiokaaresta, jota käytetään mukavasti lattialla maaten. Whist selkä- ja niskakaari auttaa sinua avaamaan jumittuneita lihaksia omaan tahtiisi samalla venyttäen koko selkää. Kaari laukaisee kallonpohjaan kiinnittyvien niska-hartiaseudun lihasten jännitystiloja ja vapauttaa hermojen pinnetiloja ennaltaehkäisten kaularangan ongelmia.

Kaari avaa myös rintakehää antaen rintarangalle ja kylkiluille hyvän elastisuuden, minkä myötä hapenottokyky tehostuu. Whist-kaari sopiikin erinomaisesti rentouttamaan ja avaamaan ääntä ennen tärkeää päivää.

Kantavatko jalkasi?

Esiintymistilanteissa ja tapahtumissa yleensä seisotaan, joskus pitkiäkin aikoja. Seisominen ja käveleminen onnistuu helpommin, kun jalat on hoidettu hyvin etukäteen. Whist-jalkojenhoitolaitteella poistat helposti jalkojen kovettumat ja kivuliaat känsät. Hoitolaitteen mukana tulee myös ylellinen Fiergon hoitovoide, jonka eteeriset öljyt lämmittävät ja rentouttavat jalkoja ennen seuraavan päivän koitoksia.

Mikä parasta, monipuolinen hoitolaite huoltaa käsien kynnet näyttäviksi. Laitteella hiot kynnet halutun muotoisiksi sekä kiillotat kynnen pinnan. Kun olemuksesi on huoliteltu aina varpaita ja sormenpäitä myöten, voit keskittyä tärkeänä päivänä vain oleelliseen.

Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä http://selkahoito.fi/tuotteet/