OTA YHTEYTTÄ
Selkähoito

Älä anna työn pilata ryhtiäsi – huolehdi työergonomiasta!

Kesäloman jälkeen on tullut taas aika palata töihin ja päivästä kuluu useampi tunti erilaisissa etäpalavereissa ruudun äärellä. Osa lähtee toimistolle ja nauttii samalla työnantajan tarjoamista mahdollisuuksista pitää huolta työergonomiasta. Toiset sen sijaan jäävät kotitoimistoon ja rakentavat työpisteen keittiönpöydälle, sohvannurkkaan tai parvekkeelle. 

Työpistettä ei kuitenkaan kannattaisi rakentaa ihan mihin vain, sillä työergonomia tulee jää helposti huomioimatta kokonaan. Työnantajat ovat lain mukaan velvoitettuja järjestämään työntekijöilleen sellaiset työskentelyolosuhteet, joissa ergonomia on huomioitu, mutta etätyötä tehdessä kukaan ei valvo, millaisissa asennoissa työtä tulee tehtyä. 

Huonon työergonomian seurauksena syntyy erilaisia fyysisiä kiputiloja, jotka aiheuttavat sairauslomia ja voivat jopa kroonistua. Toimistotyössä tyypillisiä vaivoja ovat esimerkiksi tenniskyynärpää, rannekanavaoireyhtymä, kiertäjäkalvosinoireyhtymä ja jännetuppitulehdus. Lisäksi erilaiset nostot ja toistuvat liikkeet aiheuttavat usein vaivoja, jos ne tehdään väärin. 

Istu oikein

Toimistotyössä kaikista eniten haittoja aiheuttaa istuminen. Liika istuminen itsessään on jo haitallista terveydelle, mutta erityisen haitallista istuminen on, jos istuu huonossa asennossa. Ruudun äärellä istuessa ryhti helposti unohtuu ja hartiat painuvat eteen, mikä aiheuttaa niska- ja selkävaivoja. Lisäksi istuessa lihakset ovat passiivisia, mikä heikentää elimistön verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä pienentää energiankulutusta. 

Kotitoimistolla istumisen haittoja on kuitenkin mahdollista ehkäistä investoimalla hyvään työtuoliin. 

Whist®-satulatuolilla vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia ja takaat oikean istuma-asennon. Ergonominen istuma-asento ylläpitää verenkiertoa ja helpottaa aineenvaihduntaa. Whist®-satulatuolin saa muokattua itselle sopivaksi laajojen säätöalueiden ansiosta. Satulatuolista löytyy korkeuden, istuinkulman ja ristiselän tuen säätö. Toisin kuin perinteinen tuoli, satulatuoli mahdollistaa aktiivisen istumisen, joka aktivoi keskikehon lihaksia, parantaa neste- ja verenkiertoa, kehittää syviä lihaksia sekä kohentaa ryhtiä. 

Vaikka pitäisikin huolta istumaergonomiasta, on hyvä nousta silloin tällöin ylös tuolista ja päästää veri kiertämään. Pieni jumppa tai happihyppely työpäivän lomassa tekee hyvää keholle sekä mielelle. Whist® Selänhoidon apuvälineet ovat tehokkaita ja sopivat loistavasti pitämään yllä työtehoa ja auttavat palautumaan myös työpäivän aikana.

Anna keholle sen tarvitsema lepo

Hyvän työergonomian lisäksi on hyvä huolehtia siitä, että keho pääsee työpäivän jälkeen palautumaan. Kun työpäivän on viettänyt samassa asennossa istuen, kannattaa vapaa-aika viettää liikkuen. Helli siis selkää ja kehoa harrastamalla monipuolista liikuntaa. Jo pelkän työmatkan taittaminen pyörällä tai kävellen auttaa kehoa ja mieltä palautumaan työpäivän rasituksista. 

Iltaisin on suositeltavaa välttää älylaitteiden käyttöä, sillä ne niistä tuleva sininen valo vaikeuttaa nukahtamista. Ota siis tavaksi esimerkiksi kirjan lukeminen ja nauti samalla rentouttavasta jalkahieronnasta. Tehokkaassa 2D jalkahierojassa jalat asetetaan laitteen päälle. 2D jalkahieroja toimii nimensä mukaisesti kaksiulotteisesti – hieronnan tehokkuus ja vaikutukset perustuvat kaksisuuntaiseen toimintaan, jonka nopeus ja voimakkuus sekä hierontarytmi ovat säädettävissä.

Riittävä unensaanti on yksi hyvinvointimme kulmakivistä ja vietämmekin lähes kolmasosan elämästämme nukkuen, joten työergonomian rinnalla kannattaa pitää huolta myös uniergonomiasta. Valitse siis sänky ja tyyny niin, että ne antavat kehollesi sen tarvitseman levon. Whist Parempi Uni -sänkymalliston tuotteet valmistetaan Kainuussa. Jokainen sänky räätälöidään asiakkaan henkilökohtaisiin tarpeisiin. Kestävien jousien tuella selkä pääsee oikeaan asentoon. Laadukas pussijousitus mahdollistaa useita eri jäykkyyksiä, joten voit valita juuri sinulle sopivan patjan.

Muistaa siis hyvän työergonomian lisäksi huolehtia myös levosta. Keho kiittää ja antaa sinun nauttia kivuttomasta arjesta. 

Ota yhteyttä

Soita tänään

Cart Overview