Kun uniergonomiassa on puutteita, keho ei saa kaipaamaansa lepoa yöunien aikana, vaan heräät uuteen päivään kipuilevana ja kiukkuisena. Jos keho alkaa oireilla, on korkea aika katsastaa, tarjoaako nykyinen peti täydelliset olosuhteet levolle.
Ergonomialtaan optimaalinen vuode ei ole liian kova eikä liian pehmeä, vaan myötäilee kehon muotoja. Useimmiten sänky on liian pehmeä ja painuu kuopalle. Tällöin lihakset eivät rentoudu unen aikana, mikä aiheuttaa haasteita muun muassa verenkierrolle.
Liian kova vuode puolestaan voi lisätä vartaloon kohdistuvaa painetta ja aiheuttaa esimerkiksi lonkkakipuja. Liian kova sänky vaikeuttaa nukkumista optimaalisessa kylkiasennossa, mistä voi seurata erilaisia hermoperäisiä oireita.
Vietämme unessa noin kolmasosan elämästämme, joten uniergonomiaa ei kannata laiminlyödä.
Pienellä muutoksella voi olla mullistava vaikutus
Hyvä patja edistää fyysistä ja henkistä terveyttä. Patjan ja tyynyn tehtävä on tukea vartalo fysiologiseen eli luonnolliseen asentoon. Tällöin selkäranka, nivelet ja koko keho pääsevät lepäämään sekä palautumaan päivän rasituksista yön aikana ja lihaksisto voi rentoutua. Laadukas uni antaa hyvän vireystilan ja keskittymiskyvyn sekä ylläpitää muistin ja oppimisen edellytyksiä.
Jos olet tottunut nukkumaan huonolla, vuosikausia vanhalla patjalla, saattaa pelkän petauspatjan uusiminen olla käänteentekevä ratkaisu unenlaatusi hyväksi.
Whist ergonominen petauspatja pitää selkärangan suorana unen aikana. Kehon painon jakautuessa tasaisesti puutumisoireet vähenevät ja pistemäinen kuormitus tasaantuu. Se säilyttää tukevuutensa vielä tuhansien nukuttujen öiden jälkeen ja takaa sinulle hyvät yöunet vuosiksi eteenpäin.
Whist ergonominen petauspatjan ydinmateriaali hengittää ja muotoutuu kehon mukaisesti. Se jakaa lämmön tasaisesti ja soveltuu myös allergiaoireista kärsiville, sillä se ei kerää pölyä itseensä. Bambukuidusta ja polyesterista valmistetun petauspatjan voi myös pestä 60-asteessa.
Whist-tuotteet testataan ja tutkitaan laboratoriossa säännöllisin väliajoin. Tuote täyttää EN597-1 ja EN597-2 direktiivien mukaiset paloturvallisuusmääräykset ja materiaali on käsitelty näiden määräysten mukaisesti.
Kun nukut hyvin, voit paremmin
Uni on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä, joten hyvään uniergonomiaan panostaminen lisää hyvää oloa monella elämän osa-alueella. Palaudut perusteellisesti päivän rasituksista, muistisi toimii kirkkaasti ja jaksat työssäkin paremmin.
Unella on vaikutusta myös esimerkiksi painonhallintaan ja sekä vastuskykyyn. Huonosti nukkuva sortuu helpommin hakemaan pirteyttä ja jaksamista makeasta sekä rasvaisesta ruuasta, mikä saa painon nousemaan. Väsyneenä ei liikuntakaan harvoin maistuu.
Ota askel kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia ja petaa itsellesi parempi uni jo tänään.
Kysy lisää paikalliselta edustajaltamme!