OTA YHTEYTTÄ
Selkähoito

Huono sänky on pahin painajainen

Sänky on paikka, johon jokainen meistä hakeutuu iltaisin palautumaan päivän rasituksista. Joskus päivän odotetuin hetki – nukkumaanmeno – muuttuu kuitenkin painajaiseksi kehnon sängyn vuoksi. Patja on liian kova tai liian pehmeä, sänky natisee kylkeä kääntäessä ja vuosien saatossa patja on painunut kuopalle. On selvää, ettei tällainen sänky tarjoa satumaista matkaa höyhensaarille, vaan seuraavaan aamuun herää väsyneenä ja jäykkänä täynnä erilaisia kolotuksia. 

Vietämme sängyssä kolmasosan elämästämme, mutta silti moni lykkää uuden sängyn ostoa hamaan tulevaisuuteen. Oikeanlaisella sängyllä on kuitenkin niin suuri vaikutus elämänlaatuun, että siihen kannattaa panostaa. 

Sängyn tehtävä on antaa keholle rauha

Nukkuma-asennolla on suuri merkitys esimerkiksi verenkierron, hermoston, lihasten ja nivelten kannalta. Liian pehmeässä vuoteessa lihakset ja jänteet eivät esimerkiksi ole nukkuessa rennosti, mikä voi aiheuttaa verenkierron häiriöitä sekä erilaisia kipuja. Liian kova patja sen sijaan aiheuttaa vartaloon kohdistuvaa painetta, eikä esimerkiksi kyljellään nukkuminen sen vuoksi onnistu. 

Jos patja ei ole omalle keholle optimaalinen, koko yö menee sopivaa lepoasentoa etsiessä, mikä heikentää unen laatua ja vaikeuttaa päivän rasituksista palautumista. 

Hyvässä lepoasennossa mikään vartalon osa ei väsy tai koe liiallista kuormitusta. Selkärangan sekä lonkkien tulisi päästä yön aikana lepoasentoon ja patjan tulisi olla kehoa mukaileva – ei siis liian kova tai liian pehmeä. 

Whist Parempi Uni -sänky on Kainuussa valmistettu laadukas ja kestävä runkosänky, jonka kestävien jousien tuella saat selän oikeaan lepoasentoon. Laadukas pussijousitus mahdollistaa useita eri jäykkyyksiä, joten voit valita juuri sinulle sopivan patjan. Esimerkiksi parisänkyyn voi valita kaksi erilaista patjaa eri kovuuksilla, jotta molemmilla nukkujilla olisi omalle keholle optimaalinen sänky. 

Hyvässä sängyssä on helppo hengittää

Levollisen asennon lisäksi sängyn pitäisi tarjota myös sopivan lämpöinen ja raikas nukkumaympäristö. Sänkyyn kannattaa valita luonnonmateriaaleista valmistetut lakanat, jotka kannattaa vaihtaa ainakin viikoittain. Lisäksi petivaatteita on hyvä tuulettaa tasaisin väliajoin. 

Myös sängyn pintamateriaalilla on merkitystä, sillä sen tulisi olla luonnostaan hengittävä ja kosteutta poistava. Laadukas patjamateriaali ehkäisee hilseilyn sekä hikoilun aiheuttaman lian, bakteerien ja kosteuden kertymistä patjaan. 

Whist luxus sensitive allergiasänky on suunniteltu yhdessä allergia- iho- ja astmaliiton kanssa. Se sopii siis erinomaisesti myös allergiaoireista kärsiville. Allergianäkökulmasta hyvässä sängyssä ei ole liimoja, nikkeliä sisältäviä metalliosia tai pintakäsittelyaineita, kuten lian- ja homeenestoaineita tai pölypunkkisuojia. 

Apua oikeanlaisen sängyn valintaan?

Uuden sängyn ostaminen on äärimmäisen helppoa – ovathan verkkokaupat pullollaan tarjouksia. Se ei kuitenkaan ole välttämättä paras tapa tehdä arjen parasta investointia, koska jokaisen kehon tarpeet ovat erilaisia. 

Finaten Whist parempi uni -sänky valitaan aina yhdessä ammattitaitoisen edustajan kanssa, joka tulee tarvittaessa kotikäynnille katsomaan, kuinka uniergonomiaa voidaan parantaa. Usein esimerkiksi jatkuvat kehon kiputilat johtuvat huonosta lepoasennosta ja ne voidaan korjata hankkimalla omaa kehoa paremmin tukeva sänky. 

Asiakkaalla on mahdollisuus valita itselleen sopivan sängyn koko, korkeus, jousitus, kangas, väri ja kaikki mahdolliset lisävarusteet kuten esim. hierontaominaisuus ja led-valot. Kaikki mallistot ovat saatavilla myös erikoiskokoina. Mallistojen valmistus aloitetaan välittömästi tilauksen tekemisestä.

Oikeanlaiseen sänkyyn vaihtaessasi tulet huomaamaan, kuinka riittävä lepo parantaa niin fyysistä hyvinvointiasi kuin henkistä jaksamistasi. Nukkuminen onkin kaikkien aikojen tärkein ja mukavin terveysteko.

Ota yhteyttä

Soita tänään

Cart Overview