Kiireisen arjen keskellä ajatukset jäävät herkästi pyörimään kehää, ja olo saattaa tuntua epämääräisen huonolta. Meditaation avulla kuka tahansa voi vaikuttaa positiivisesti omaan hyvinvointiinsa. Eikö olisikin mainiota, että stressitilanteessa sinulla olisi aina taskussasi avaimet mielen rauhoittamiseen? Poimi talteen vinkit, joiden avulla pääset luomaan juuri sinulle sopivan meditaatiohetken.
Kehon ja mielen hyvinvointi ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa, joten niiden tasapaino on ehdottomasti etsimisen arvoinen. Meditaatio on harjoite, jonka tavoitteena on rauhoittaa mieli kaikesta ylimääräisestä. Se helpottaa tunteiden ja ajatusten hallintaa, tuo iloa ja vähentää stressiä. Myös keskittymiskyky paranee meditoinnin myötä.
Jos et ole aiemmin kokeillut meditaatiota, saattaa mielikuvissa välkkyä risti-istunnassa jumittaminen, mantran toistelu ja väkinäinen pohdiskelu. Totuus on kuitenkin aivan toinen: sukeltamalla meditaation saloihin teet matkan omaan mieleesi ja saatat oppia itsestäsi paljon uutta.
Näin opit meditoimaan
Meditoimiseen käy mikä tahansa tila, kunhan sieltä on karsittu turhat ärsykkeet ja häiriötekijät. Myös asennon voi valita vapaasti. Löytyisikö mukava olotila vaikkapa tyynyjen päällä, tuolilla tai sängyllä istuen? Vai lähtisitkö hakemaan mielenrauhaa liikkeen kautta? Toiselle paikoillaan meditointi sopii paremmin, toinen taas pääsee parempaan tulokseen liikkumalla.
Meditoimisen lähtökohtana on rauhallinen, tasainen hengitys. Hengitä sisään ja ulos hitaasti ja rauhallisesti, palleaa käyttäen. Keskity tarkkailemaan hengitystäsi parin minuutin ajan. Rentouta sitten vähitellen kehosi lihakset aloittaen otsasta ja päätyen lopulta alas varpaisiin saakka. Kiinnitä sitten huomio taas hengittämiseen. Jos mieleesi tunkeutuu ylimääräisiä ajatuksia, älä estä niitä vaan ohjaa ne taustalle keskittymällä hengityksen rauhalliseen rytmiin.
Luo juuri sinulle sopiva rentoutushetki
Meditoimiseen ei tarvita kursseja, eikä olemassa ole yhtä tiettyä tapaa meditoida. Lähde siis kokeilemalla etsimään juuri sinulle sopivin meditaation muoto. Tässä muutamia ideoita kokeiltavaksi!
Yhdistä meditaatio venyttelyyn. Anna kehon venyä rauhallisessa tahdissa samalla kun meditoit. Niskan ja selän jäykkyydestä tai kivuista kärsivä voi hyötyä Whist selänhoidon apuvälineiden avulla venyttelystä. Selänhoidon apuväline avaa rintakehää, jolloin hengitys ja hapenottokyky tehostuvat. Se myös laukaisee niska-hartiaseudun lihasten jännitystiloja.
Rentouttava hieronta solahtaa meditaatiohetkeen mukaan saumattomasti. Olisiko sinulla mahdollisuus matkustaa autossa kyytiläisenä, ja meditoida silmät kiinni tai ohi lipuvia maisemia katsellen? Tai ehtisitkö viettää ylimääräisen vartin pysäköidyssä autossa ennen kiireistä päivää? Auton istuimeen sopivan, hierovan 2D lihasrentoutuspatjan käyttö rentouttaa lihakset, lisää aineenvaihduntaa ja tehostaa verenkiertoa.
Meditaatiohetkeen voi mainiosti yhdistää jalkojen hemmottelun, niin voit nauttia ihanista tuoksuista ja saat rauhoittuneen mielen lisäksi pehmeät, hoidetut jalat. Herättele aistejasi hieronnalla ja eteerisiä öljyjä sisältävällä Whist hoitovoiteella. Levitä voidetta kevyesti hieroen jalkateristä sääriin saakka. Voiteella on lämmittävä vaikutus, joten se sopii myös kipeytyneille ja rasittuneille lihaksille.
Jos keskittyminen täydessä hiljaisuudessa tuntuu vaikealta, laita musiikkia soimaan taustalle. Meditaatioon sopivaa musiikkia löytyy loputtomasti soittolistoina ja albumeina, mutta voit yhtä hyvin valita rentoutushetkeesi kappaleita, jotka saavat sinut rauhoittumaan.
Anna itsellesi aikaa
Meditaation tulokset eivät näy heti, joten ole itsellesi lempeä ja anna ajan kulua. On mahdollista, ettet saa päässäsi pyöriviä ajatuksia kuriin ensimmäisillä kerroilla. Luota siihen, että meditaation vaikutukset takuulla tuntuvat ajan myötä.
Lähde kokeilemaan meditaatiota avoimin mielin – löydät varmasti oman tapasi. Pyri säännöllisyyteen, jotta meditaatiosta tulee aidosti osa elämääsi. Antoisaa löytöretkeä mielesi sopukoihin!
Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä.