Uni on yksi tärkeimmistä perustarpeistamme, mutta siitä huolimatta nukkumisen laiminlyöminen on yleistä: työt venyvät kotikonttorilla myöhään iltaan, omaa suosikkisarjaa tulee tuijotettua aamuyöhön saakka ja ilta-aikaan juotu kahvi vie yöunet.
Mutta miksi nukkuminen on niin tärkeää? Tässä lyhyt lista unen tärkeimmistä terveysvaikutuksista.
Uni puhdistaa aivot
Meillä on tapana huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta käymällä päivittäin suihkussa ja vaihtamalla vaatteet säännöllisesti. Yhtä tärkeää on kuitenkin huolehtia aivojen puhtaudesta – ja se tapahtuu nukkumalla.
Nukkuessamme aivo-selkäydinneste pääsee huuhtelemaan aivojen soluvälitiloja syvemmältä kuin valveilla ollessamme. Solujen aineenvaihdunnan kuona-aineet kulkeutuvat pois ja soluvauriot korjautuvat. Samalla hermosolujen väliset kytkennät vahvistuvat etenkin muistin kannalta tärkeillä aivoalueilla. Uusia hermosoluja pääsee syntymään ja tarpeettomat synapsiyhteudet karsiutuvat pois.
Nukkuminen vahvistaa immuniteettia
Tutkimukset osoittavat, että mitä pidempi uniaika nisäkäslajilla on, sitä paremmin se on suojassa loistartunnoilta ja muilta tartuntataudeilta. Lyhyemmät yöunet kasvattavat myös riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä kakkostyypin diabetekseen.
Sen lisäksi, että huolehdit monipuolisesta ravinnosta, on siis erittäin tärkeää huolehtia myös unesta.
Uni on herkkä terveysmittari
Niin fyysiset kuin psyykkisetkin tekijät vaikuttavat herkästi unenlaatuun ja aiheuttavat unettomuutta. Nukkumisen laiminlyönti onkin epävakaassa elämäntilanteessa tavallista, vaikka sillä voikin olla pitkäkantoisia seurauksia terveydelle. Alle seitsemän tuntia nukkuvat aikuiset ovat esimerkiksi tutkimusten mukaan lihavampia kuin pidempään nukkuvat. Kuusi tuntia tai vähemmän unta yössä kasvattaa lihavuuden riskin naisilla lähes kaksinkertaiseksi ja miehillä 1,5-kertaiseksi.
Lisäksi unettomuus aiheuttaa muistihäiriöitä ja keskittymisvaikeuksia, jotka puolestaan kasvattavat riskiä loukata itsensä tapaturmaisesti.
Huolehdi unesta, huolehdit itsestäsi
Millaisia valintoja sinä teet, jotta nukkuisit paremmin? Sen lisäksi, että huolehtii riittävästä arkiliikunnasta ja syö terveellistä ruokaa, on tärkeä panostaa myös oikeanlaiseen nukkumisergonomiaan: sängyn on oltava paikka, joka houkuttelee nukkumaan ja palautumaan päivän rasituksista. Erityisesti omalle keholle sopivaan patjaan ja tyynyyn on siis hyvä panostaa.
Kotimaiset Whist sängyt räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakkaalla on mahdollisuus valita itselleen sopiva sängyn koko, korkeus, jousitus, kangas, väri ja kaikki mahdolliset lisävarusteet kuten esim. hierontaominaisuus ja led-valot. Kaikki mallistot ovat saatavilla myös erikoiskokoina.
Sängyn lisäksi kannattaa pitää huolta siitä, etteivät työt kulkeudu makuuhuoneeseen ja että makuuhuoneessa on aina levollinen tunnelma. Näin pidät huolen siitä, että kun makuuhuoneen ovi sulkeutuu, jäävät stressiä aiheuttavat asiat oven ulkopuolelle, eivätkä ne pääse pilaamaan yöunia. Rentoutuminen tehostuu, kun ottaa makuuhuoneessa ennen nukkumaanmenoa lyhyen hieronnan. Kokeile esimerkiksi Whist lihashierojaa, joka sopii myös reisien ja alaraajojen hierontaan
Kun seuraavalla kerralla pohdit, pitäisikö jatkaa lempisarjan katselua yömyöhään tai kirjoittaa vielä yksi sähköposti, muista ajatella terveyttäsi. Kun nipistät yöunistasi tänään, se kyllä kostautuu huomenna.