Liikunta on levon ja ravinnon ohella yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Säännöllisen liikunnan uskotaan lisäävän unen kestoa ja kohentavan sen laatua. Silti liian usein liikunta jää prioriteettilistan viimeiseksi, mistä seuraa painonnousua, huonolaatuisia yöunia sekä työtehon laskua.
Urho Kaleva Kekkosen lause: ”kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta ovat tekosyitä”, on aina ajankohtainen. Liikuntaa voi nimittäin jokainen ujuttaa arkeensa, vaikka näyttäisikin siltä, ettei sille löydy kalenterista aikaa: vaihda auto pyörään, valitse rappuset hissin sijaan ja tee lyhyt taukojumppa. Liikkuva vartalo jaksaa paremmin ja mielikin pysyy vireämpänä.
Liikunnan lukuisat hyödyt
Kun liikunnalle järjestää arjessaan säännöllisesti aikaa, kohoaa kunto aivan huomaamatta. Myös nukahtaminen nopeutuu ja syvän univaiheen kesto pitenee. Kehon käydessä fyysisen rasituksen jälkeen makuulle, on rentoutuminen helppoa ja nopeaa. Huomaat myös, että unesi on syvällisempää ja olosi on levännyt, ja heräät virkeänä uuteen päivään.
Säännöllinen liikunta voi ehkäistä myös uniapneaa ja unettomuutta. Uniapnea onkin usein yhteydessä ylipainoon, jota liikunnalla ja ruokavaliolla voidaan ennaltaehkäistä. Liikunnalla voidaan ehkäistä myös masennusta sekä stressiä.
Liikunta tuo myös säännöllisyyttä arkeen, ja voi esimerkiksi helpottaa vuorotyötä tekevän nukahtamista. Pienikin päivittäinen liikuntasuoritus on hyväksi ja auttaa lepäämään helpommin silloin, kun on aika nukkua.
Ajoita liikunta oikein
On yksilöllistä, kuinka esimerkiksi myöhään illalla harrastettu liikunta vaikuttaa yöuneen. Joskus erittäin raskaan liikunnan harrastamisen iltamyöhään sanotaan vaikeuttavan nukahtamista, sillä keho on ”ylikierroksilla”. Omaa reaktiota on kuitenkin mahdotonta ennustaa, jos ei kokeile.
Sanotaan, että parhaiten liikunta vaikuttaa uneen silloin, kun se kestää tunnin tai pari ja tapahtuu viimeistään neljä tuntia ennen nukkumaanmenoa. Näin palautumiselle jää riittävästi aikaa. Normaalissa päivärytmissä elävälle otollisin aika liikkua on siis neljän ja seitsemän välillä.
Kevyempi liikunta, esimerkiksi kävelylenkki luonnossa ystävän kanssa iltakahdeksalta, sen sijaan voivat helpottaa nukahtamaan nopeammin, sillä raikas ilma, sosiaalinen kanssakäyminen ja kevyt rasitus tekevät kaikki hyvää unelle.
Opettele rentoutumaan
Liikunnan jälkeen keho on uupunut ja lihaksiin usein sattuu. Onkin tärkeää opetella rentouttamaan keho ennen nukkumaanmenoa, jotta jaksaisit liikkua seuraavanakin päivänä.
Ota avuksi Remington Sport monitoimihieroja, joka soveltuu koko selän, jalkapohjien ja pohkeiden hierontaan. Se aktivoi verenkiertoa ja lieventää tehokkaasti lihasjännitysten aiheuttamia oireita. Laitetta voi käyttää sohvalla, lattialla tai kovaselkäisellä tuolilla ja kaukosäätimen avulla hierontatoiminnon nopeutta ja tehokkuutta voi helposti säätää itselle sopivaksi.
Hieronnan lisäksi venyttely ja lyhyt meditaatio auttavat rentouttamaan kehon sekä mielen. Riittävän levon jälkeen on taas helppo nousta uuteen päivään ja tehdä oikeita valintoja oman hyvinvoinnin eteen.