OTA YHTEYTTÄ
Selkähoito

Onko töissä parempi istua vai seistä?

Seisomalla voi helpottaa istumisen haittoja, mutta tärkeintä on pysyä liikkeellä

Työasento alkaa mietityttää usein siinä vaiheessa, kun niskat ja hartiat ovat jo kipeytyneet. Aina omaan työpisteeseen tai asentoon ei voi vaikuttaa, mutta muutamilla pienillä kikoilla voit tehokkaasti ennaltaehkäistä vartalon kipeytymistä. Seisominen tuo hyvää vaihtelua istumatyöhön, mutta seisomistakin tärkeämpää on muistaa tauot ja kehonhuolto.

Eurooppalaisten selvitysten mukaan aikuiset istuvat keskimäärin viidestä kuuteen tuntia vuorokaudessa. Viidesosa väestöstä istuu päivässä yli 7,5 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että lähes puolet hereilläoloajasta vietetään tuolista käsin.

Liiallinen istuminen voi aiheuttaa kipuja, jalkojen turvotusta ja se voi näkyä myös vaa’an lukemassa. Pitkään jatkunut ylenpalttinen istuminen on yhdistetty myös verisuonitauteihin ja diabetekseen.

Useimmiten valtaosa istumisesta tapahtuu joko työpaikalla tai koulussa, eikä siten liene yllätys, että erityisesti kouluikäisillä todetaan paljon ongelmia ryhdin sekä niska- ja hartiaseudun kipujen kanssa.

Seisomatyö on usein tarjottu vaihtoehto istumatyölle. Karkeaksi säännöksi usein ehdotetaan, että työpäivästä kannattaisi seisoa noin puolet. Jokaisen keho on kuitenkin ainutlaatuinen, ja eri työasentoja kannattaakin soveltaa omaa vartaloa kuunnellen.

Kiinnitä seisoessa huomiota aina päästä varpaisiin

Seisomisesta hyötyvät eniten ne henkilöt, jotka liikkuvat vähän. Seisomatyö kasvattaa energiankulutusta noin 13 prosentilla istumiseen verrattuna, mikä on yksi syy seisomatyön suosiolle. Vertailun vuoksi hidas kävely nostaa energiankulutuksen noin kaksinkertaiseksi istumiseen verrattuna.

Seisominen aktivoi kehoa tukevia lihaksia, minkä vuoksi seisomatyöhön ei kannata hypätä kerralla. Jos olet aloittamassa seisomatyön, voit aloittaa vaikka seisomalla tunnin kerrallaan, koko ajan kehoasi tarkkaillen. Lihasten kestävyyttä kannattaa treenata mahdollisimman usein, jolloin voit alkaa vähitellen pidentämään seisomisen kestoa.

Pitkän seisomisen jälkeen lihasten väsyessä lantio saattaa työntyä eteen tai selän asento vinoutua. Nämä asennot aiheuttavat usein kiputiloja, minkä vuoksi on tärkeää palata istumaan, kun huomaat kehosi väsyvän. Varmista myös, että työtuolisi selkälinja tukee selkää.

Tärkein askel hyvään seisoma-asentoon on sopivien kenkien valinta. Hyvissä työkengissä kanta nousee hieman varpaita korkeammalle. Ideaalitilanteessa työkenkiä tulisi olla kaksi paria, joilla työasentoon saa helposti vaihtelua.

Istumatyötä voi helpottaa monin tavoin

Paljon istuvalle satulatuoli on tehokkain yksittäinen tapa ehkäistä istuma-asennosta johtuvia selän ja niskan kipuja. Satulatuoli samalla vahvistaa lihaksia, jotka ylläpitävät ryhtiä ja auttavat kehoa pysymään oikeassa asennossa. Lisäksi Whist satulatuolin selkätuki on muotoiltu tukemaan selkää, minkä ansiosta selän lihakset pääsevät lepäämään rasituksen jälkeen.

Niin seistessä kuin istuessakin on tärkeää saada jalat liikkeelle. Pitkän paikallaolon jälkeen ääreisverenkierto heikkenee, mikä voi näkyä turvotuksena. Nilkkojen pyörittely, pohkeiden pumppaaminen ja porraskävely ovat nopeita verenkierron vauhdittajia.

Asennosta riippumatta on äärettömän tärkeää muistaa pitää taukoja, Varsinkin stressi, kiire ja jännitys näkyvät myös kehon jännityksenä, joka on tärkeää katkaista aika ajoin. Paras tapa istumisen tauottamiseen onkin kevyt liikkuminen tai jaloittelu.

Ota ergonomia osaksi elämäntapaa!

Istumisen laadulla on merkitystä. Tutkimusten mukaan vapaa-ajan istuminen on haitallisempaa terveydelle kuin työpaikalla tai koulussa istuminen. Vapaa-ajan istuminen on usein pasiivisempaa, sekä kotioloissa ei tule mietittyä niin usein ergonomiaa koneella ollessa tai televisiota katsottaessa. Terveydelle haitallisinta on, kun istuskelu yhdistyy naposteluun.

Säännöllisellä vedenjuonnilla ja ruokailuajoilla tuet kokonaisvaltaista kehon hyvinvointia. Aterioita aikatauluttamalla saat päivärutiiniisi kuin huomaamatta lisää pieniä taukoja ja jaloittelua. Halutessasi voit kerryttää myös lisää askelia, kun päätät hakea lounaasi vähän kauempaa tai seistä ruoanlaiton yhteydessä.

Lihasjännitteitä voi helpottaa työpäivän jälkeen myös kotioloissa. Whist selänhoidon apuvälineet avaavat rintakehää parantaen hapenottokykyä ja laukaisten niska-hartiaseudun lihasten jännityksiä. Kaikenikäisille sopivat apuvälineet palauttavat kehon liikkumattomuuden jälkeen ja ennaltaehkäisevät kiputiloja.

Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä.

Ota yhteyttä

Soita tänään

Cart Overview