Lämpötila laskee ja on sanomattakin selvää, että viimeistään nyt on aika kaivaa sukat ja hansikkaat palelevien raajojen suojaksi. Sisätiloissakin vaivaavat kylmät jalat ovat yllättävän yleinen vaiva ja vaivan takana saattaa piileä yllättäviäkin syitä. Miksi jalkoja palalee ja miten vaivaa voi ehkäistä?
Miksi jalkoja palelee?
Jalkojen palelu on yksilöllinen ominaisuus. Syy paleluun on hieman epäselvä, mutta taustalla on luultavimmin jokin häiriö ihon verenkierrossa ja verenkiertoa säätelevässä hermotuksessa. Muun muassa paikallaan istuminen tai seisominen viileässä ja kylmässä lisää palelua. Myös istuminen työpöydän ääressä pitkään saattaa johtaa jalkojen paleluun. Joitakin meistä kylmät varpaat saattavat kiusata myös nukkumaan mennessä.
Kun lämpötila laskee, ihon verisuonet supistuvat. Tämä auttaa kehon tärkeimpiä kehonosia, kuten esimerkiksi sisäelimiä pysymään lämpiminä. Tästä syystä ulkoiset raajamme, kuten jalat ja sormet kylmenevät herkästi, kun verenkierto keskittyy kehon muihin osiin. Joillakin ihmisillä verisuonten supisteluherkkyys on herkempää kuin muilla ja heitä paleltaa selvästi muita herkemmin.
Miten jalat lämpimiksi?
Lämpimät sukat ja sopivat kengät ovat tietenkin perusasia. Sukkia voi käyttää myös nukkuessa. Nikotiini supistaa verisuonia, joten tupakointi kannattaa lopettaa. Lasten, vanhusten, pyörätuolipotilaiden, diabeetikkojen ja huonosti liikkuvien henkilöiden jalkojen lämpimyyttä kannattaa tunnustella käsin ja varmistaa, että jalat ovat lämpimästi puetut.
Paikallaan istuminen saattaa saada jalat palelemaan, vaikka ympäröivä lämpötila olisi normaali. Vähäinen aktiivisuus ja liikkumattomuus jäykistää lihaksia ja voi näin ollen olla syynä jalkojen paleluun. Tästä syystä jalkojen venyttely ja hieronta on erityisen tärkeää myös talven kylmetessä. Säännöllinen hieronta ennaltaehkäisee lihasjumeja ja parantaa liikkuvuutta. Hieronta lisää verenkiertoa koko kropassa ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti vireyteen ja jaksamiseen.
Finaten vinkit jalkojen verenkierron lisäämiseen:
- Jalkojen hierominen – Helppo ja tehokas 3D-jalkahieroja on loistava apu istumatyöläiselle. Jalkahierojan voi sijoittaa työpöydän alle tai vaikka kotiin nojatuolin eteen. Finaten 3D-hierojalla voit kohdistaa myös varpaisiin erillistä hierontaa, joka lämmitykseen yhdistettynä lisää verenkiertoa jaloissa erittäin tehokkaasti.
- Jalkojen hoitaminen – Pidä jalat kimmoisina ja iho hyvinvoivava Whist hoitovoiteen avulla. Samalla voit toteuttaa jaloille kevyen hieronnan voidetta levitettäessä.
- Jalkakylvyt – Aseta jalat vuoronperään noin vartiksi kylmään ja kuumaan veteen. Myös Finaten 3D-hierojalla on mahdollista säätää lämpötilaa yli 40 asteeseen, jos vesikylvyt tuntuvat kuivattavan ihoa liikaa.
- Istumisen välttäminen – Muista pitää veryttelytaukoja ja nousta säännöllisesti seisomaan.
- Säännöllinen liikunta ja arkiliikunnan lisääminen
- Tupakoinnin lopettaminen
- Jalkojen jumppaaminen, ojentelu, pyörittely ja kipristely
Muistutamme kuitenkin, että jos paleleminen häiritsee normaalia elämää tai alkaa äkisti ja epäilet, että taustalla voisi olla jokin sairaus, kannattaa hakeutua tarkempiin tutkimuksiin.
Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi
Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä.