Länsi-Suomen alue-edustajana ja kenttäkouluttajana Finatella työskentelevä Satu Jalonen on viihtynyt hyvinvoinnin parissa jo lähes kuusi vuotta. Muiden auttaminen on Sadulle sydämen asia ja tällä hetkellä hän auttaa ihmisiä uniergonomiassa ja sen kuntoon laittamisessa.
– Tapaamiset ovat aina henkilökohtaisia ja ne tapahtuvat asiakkaiden kotona. Siellä näkee nykytilanteen ja ympäristö on rauhallinen, joten pääsemme rauhassa perehtymään siihen, kuinka voisimme juuri kyseisen asiakkaan uniergonomiaa parantaa, Satu kertoo.
Nukkuminen on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä, ja moni asiakas yllättyy kuinka suuri vaikutus esimerkiksi sängyn tai petauspatjan vaihtamisella voi olla omaan oloon.
– Eräskin juuri eläkkeelle jäänyt rouva oli kärsinyt pahoista selkäkivuista jo pidemmän aikaa. Hänen viisi vuotta vanha sänkynsä oli ehtinyt painua montulle ja rouva nukkui siinä ikään kuin kuopassa. Vanhan sängyn tilalle vaihdettiin kokonaan uusi, ergonominen paketti, eivätkä selkäkivut enää vaivanneet. Hän oli niin tyytyväinen, että otti vielä erikseen yhteyttä asiakaspalveluun.
Satu käyttää siis jokaiseen asiakastapaamiseen aikaa, jotta saadaan räätälöityä juuri kyseisen asiakkaan tarpeisiin sopiva paketti. Whist Parempi Uni -sängyt valmistetaan Kainuussa ja niillä on 25 vuoden pituinen runko- ja jousitakuu. Hyvä sänky on investointi, joka palvelee jopa vuosikymmenien ajan.
– Minulla on tapana myös käydä jokaisen asiakkaan luona takuukäynnillä, jotta pääsen kyselemään kuulumiset ja voin varmistaa, että uniergonomiaan panostaminen on todella kannattanut.
Sänky on investointi, josta keho kiittää
Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään, joten uneen todellakin kannattaa panostaa. Uusikaan sänky ei valitettavasti ole tae hyvästä uniergonomiasta, vaan useimmat asiakkaat päättävät asiakaskäynnin päätteeksi vaihtaa koko paketin ja tilata niin uuden sängyn kuin petauspatjankin. Sadulla itselläänkin on tästä kokemusta.
– Joitakin vuosia sitten alaselkäni oli aina jumissa ja käteni puutui. Minulla oli huonekaluliikkeestä ostettu, vain pari vuotta vanha sänky, josta kuitenkin tulivat jo jouset läpi. Päätin sitten vaihtaa Whist Excellence -sarjan sänkyyn, joka on ihanan korkea ja 180 senttiä leveä jenkkisänky. Sängyssä on muun muassa valaistu pääty sekä USB-liitäntä puhelimen latausta varten. En voisi olla tyytyväisempi valintaani, Satu toteaa ja kertoo, että niin puutumisoireet kuin alaselkäkivutkin katosivat sängynvaihdon myötä.
Nukkumisen lisäksi Satu panostaa omaan hyvinvointiinsa luonnon rauhasta nauttien, metsästäen ja kalastaen.
– Luonnossa liikkumalla hoidan niin kehoa kuin mieltäkin, Satu toteaa.
Intohimona hyvinvoinnin edistäminen
Satu suhtautuu jokaisen finatelaisen tavoin intohimoisesti hyvinvoinnin edistämiseen ja pääsee silloin tällöin myös kouluttamaan uusia finatelaisia. Kunhan arki normalisoituu, häntä voi tavata yhä useammin myös erilaisilla messuilla ja myyntiviikoilla.
– Tässä työssä muiden auttaminen on kaikkein parasta. Sille minä olen omistautunut, Satu kertoo hymyillen.