OTA YHTEYTTÄ
Selkähoito

Selkä rakastaa liikettä

Selän sekä niska- ja hartiaseudun vaivat ovat tuttuja lähes kaikille. Liika istuminen, huonot työasennot ja liian yksipuoliset liikkeet eivät ole selälle hyväksi. Selkä ei kuitenkaan heti ilmoittele huonosta olostaan, vaan varoitusmerkit ilmaantuvat vasta kuukausien tai jopa vuosien päästä: niskat jumiutuvat, päätä särkee ja liikkuminen tekee kipeää.

Vaikka esimerkiksi hengästyminen ja hikoilu liikunnan aikana tekeekin hyvää elimistölle, ei selän vuoksi kuitenkaan tarvitse rasittaa itseään liiaksi, sillä selälle tärkeintä on liikkeiden monipuolisuus. 

Tässä muutamia asioita, jotka kannattaa ottaa osaksi arkea selän hyvinvoinnin vuoksi: 

Kävely 

Kävely pitää selän ja koko vartalon lihakset aktiivisina. Käsien ja jalkojen liikuttaminen parantaa myös selkärangan liikkuvuutta. Kävely ei vaadi mitään erityisempää järjestelyä kuin hyvät kengät. Jos haluaa tehdä kävelystä erityisen tehokasta selälle, voi mukaan ottaa sauvat: sauvakävely parantaa yläselän liikkuvuutta ja lantionseudun käyttö tehostuu. 

Kävellessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että paino siirtyy jalalta toiselle ja selkä myötäilee joustavasti liikettä. Kun kädetkin ovat mukana, selkäranka saa lisäksi rakastamaansa kiertoliikettä. Liike pumppaa välilevyihin verta ja veren välityksellä happea. Nikamien välissä olevilla välilevyillä ei ole omaa verenkiertojärjestelmää, mutta selkärangan liikkuessa joustavasti, välilevyt saavat verta ja alkavat elpyä.

Venyttely 

Etukumarassa istuminen, vääränlaiset työasennot, liikkumattomuus ja yksipuolinen liikunta altistavat tuki- ja liikuntaelimistön, sekä verenkiertoelimistön ongelmille. Lihakset kiristyvät, niiden aineenvaihdunta sekä hapetus heikkenevät. Kun tätä jatkuu pitkään, nivelet kipeytyvät ja vaurioituvat, mikä kasvattaa riskiä sairastua verenkiertoelimistön sairauksille.

Sen lisäksi, että venyttelee selkäänsä monipuolisesti itse, voivat selkävaivojen ennaltaehkäisyssä toimia myös erilaiset selälle kehitetyt apuvälineet. Whist selänhoitopaketti on kehitetty nimenomaan selän ja niskan hoitoon ja se sopii kaikenikäisille. Whist apuvälineet ovat erinomaisia liikkumattomuudesta, huonoista istumatavoista tai huonosta ryhdistä aiheutuvien niska-hartiaseudun sekä selän alueen kiputilojen ennaltaehkäisyssä kuin myös tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuksessa.

Whist apuvälineen avulla avataan rintakehää, jolloin rintarangan ja kylkiluiden hyvä elastisuus takaa normaalin hengityksen tehostaen hapenottokykyä sekä ennaltaehkäisten rinta- ja lannerangan ongelmia.

Ergonomia 

Vähäinen liikunta yhdistettynä kehnoon työ- sekä nukkumisergonomiaan on varma tapa hankkia itselleen selkävaivoja. Oikeanlaiseen ergonomiaan kannattaa siis panostaa ja pitää huolta siitä, että esimerkiksi hankkii itselleen kunnollisen työtuolin. Työskentelyergonomia vaatii laadukkaan tuolin lisäksi myös hyvän asennon pitämistä, ja kun sen oppii, asentoa on helppo ylläpitää myös jatkossa. Hyväksi havaittu työtuoli on niin kutsuttu satulatuoli, jossa ei ole selkänojaa laisinkaan. Tämä pakottaa lihakset tekemään aktiivisesti työtä hyvän ryhdin ylläpitämiseksi. Whist-satulatuolilla vahvistat ryhtiä ylläpitäviä lihaksia ja takaat oikeanlaisen istuma-asennon.

Myös nukkuessaan voi vahingossa tehdä selälleen hallaa. Kehno patja, joka ei tue kehoa tarpeeksi ja joka on mahdollisesti kerännyt itseensä vuosikaudet pölyä sekä likaa, ei toden teolla auta rentoutumisessa. Jotta selkä saisi tarvitsemansa levon, on sängyn oltava sopiva juuri omalle keholle. Kotimaiset Whist sängyt räätälöidään asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Esimerkiksi Whist jenkkisänky koostuu jousiosasta, joka myötäilee vartaloa. Sängyn pussijousitus takaa selän oikean asennon. Jenkkisängyn joustinpatja on kääntökova, joten sen voi halutessaan kääntää toisinpäin. Hengittävät ja kosteutta hylkivät pehmustemateriaalit takaavat levolliset unet.

Pienillä arjen valinnoilla säästät selkääsi ja ehkäiset vakavien selkävaurioiden syntymistä. Selän hyvinvoinnilla on kokonaisvaltainen merkitystä terveydellesi, joten se kannattaa. 

Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä.

Ota yhteyttä

Soita tänään

Cart Overview