Lähestyvä kesäloma saa unelmoimaan riippumatossa loikoilusta auringon lämmittäessä mieltä ja kehoa. Lomareissu, mökkivierailuja ja kiireetöntä tunnelmointia kaupungissa – siinäpä lisää hymyilyttäviä suunnitelmia! Väsyneenä ja stressaantuneena lomasta ei kuitenkaan pysty nauttimaan täysillä. Kun otat muutaman asian huomioon jo ennen loman alkua, loikoilet pian mökkilaiturilla tyytyväisempänä kuin koskaan.
Stressiä kutsutaan uudeksi suomalaisten kansantaudiksi, joka vaivaa erityisesti työikäistä väestöä. Jatkuva kiireen ja suorituspaineiden aiheuttama stressi vaikuttaa niin unenlaatuun, mielialaan kuin fyysiseenkin hyvinvointiin.
Työpaikalla kasvaneet kierrokset eivät useinkaan laske heti ensimmäisenä lomapäivänä, eikä kiireen keskeltä lomalle singahtanut työmyyrä ole takuulla parasta mökkiseuraa. Näillä vinkeillä ehdit rentoutua jo ennen lomalaitumille astelua!
1. Priorisoi tärkeimmät.
Käy työtehtäväsi ajatuksella läpi, ja lajittele ne kiireellisyyden mukaan. Listaa sitten hommat, jotka ehdit tehdä ennen lomaa kuormittamatta itseäsi liikaa. Jätä loput suosiolla odottelemaan lomanjälkeistä aikaa! Tee odottamaan jääneille tehtäville kuitenkin toteutussuunnitelma: sen ansiosta niihin on helpompi päästä kiinni työpisteelle palatessa, etkä stressaa työasioita turhaan loman aikana.
2. Siivoa työhuoneesi.
Uhraa järjestelylle suosiolla pari tuntia ennen lomalaitumille lähtöä. Siistin työpöydän äärellä saatat tuntea hallitsevasi työtehtäväsi paremmin, ja onhan järjestyksessä olevaan huoneeseen myös mukavampi palata. Jätä pöytälaatikkoon vielä muutama terveellinen välipala piristämään ensimmäisiä työpäiviä loman jälkeen!
3. Varmista lomarauha!
Aseta sähköpostiisi poissaoloviesti, joka kertoo, keneen ottaa yhteyttä lomasi aikana. Varmista etukäteen kuka toimii sijaisenasi, niin voit unohtaa sähköpostien tarkistelun lomareissun aikana. Kun annat itsellesi luvan lomailla ilman keskeytyksiä, ehdit palautua paremmin ja kohtaat syksyn kiireet taatusti virkeämpänä.
4. Juo tarpeeksi vettä!
Hyvä nestetasapaino auttaa tutkimusten mukaan torjumaan stressiä. Veden juominen tukee myös ruoansulatusta ja pitää turhat turvotukset poissa. Puhdasta ja taatusti hajutonta vettä saat Eclipse Counter top 45 -vedenpuhdistimella, joka puhdistaa 99 prosenttia veden epäpuhtauksista. Pienikokoinen puhdistin on helppo asentaa suoraan vesihanaan.
5. Syö säännöllisesti ja mahdollisimman terveellisesti kiireenkin keskellä.
Valitse lautasellesi esimerkiksi magnesiumia, sinkkiä, folaattia sekä C- ja B-vitamiinia sisältäviä ruokia, koska ne auttavat pitämään stressiä loitolla. Syö jokaisella aterialla kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Vältä parhaasi mukaan kofeiinia, sokeria, alkoholia ja pikaruokaa.
6. Anna itsesi levätä tarpeeksi jo ennen lomaa.
Kiireistä arkea suorittavan mielessä pyörivät rennot lomapäivät, jolloin päiväunet voi ottaa milloin vain. Unen määrästä ja laadusta kannattaa kuitenkin huolehtia myös arjen keskellä: riittävä uni muun muassa ehkäisee stressiä, ylläpitää vastustuskykyä, auttaa käsittelemään tunteita sekä vaikuttaa muistiin ja oppimiseen myönteisesti. Finaten Whist ergonomisella petauspatjalla ehkäiset uniongelmia, korjaat asentovirheitä ja luot parhaat edellytykset hyvälle unelle. Finaten Whist ortopedinen vesityyny tukee niskaa ja vähentää niska-hartiaseudun lihasjännityksiä.
7. Hemmottele jalkojasi rentouttavalla hieronnalla!
Istahda nojatuoliin ja anna 3D-jalkahierojan virkistää väsyneet jalat. Hieronta aktivoi jalkojesi verenkiertoa, rentouttaa lihakset, ehkäisee väsymystä ja parantaa unen laatua. Kolmiulotteisesti toimivan hierojan teho ulottuu myös sääriin, polviin ja reisiin.
8. Jätä lomakalenteriin myös tyhjää – suunnitelmia tulee vapaista viikoista intoillessa kerättyä usein liikaa. Kerää loma-ajan tekemisistä lista ja pohdi, mitkä asiat rentouttavat ja tuovat sinulle iloa. Stressiä aiheuttavat suunnitelmat kannattaa karsia minimiin: voisiko esimerkiksi mökin ulkomaalauksen teettää ammattilaisella, jotta ehtisit nauttia lomasta?
Finate on yritys, jonka tuotevalikoimista löytyy tuotteita, jotka ennaltaehkäisevät ja hoitavat. Tavoitteenamme on pitää yllä hyvinvointia ja tarjota terveempää elämää. Tutustu tuotteisiimme täällä.